Skip to content
12.8.2020

Roukalahdella ammuttiin Liperin mestaruudesta

Keskiviikkona 12.8 Liperin Roukalahdella ammuttiin paikallisesta reserviläispistoolin mestaruudesta. Palkintona voittajalle oli uusi, viime vuonna yhdistysten 60-vuotisjuhlassa lahjaksi saatu kiertopalkintopokaali, jonka oli hankkinut Liperin Reserviupseerien perustajajäsen Mauri Vänttinen.

Liperin Reserviupseerit ry:n ainoa elossaoleva perustajajäsen Mauri Vänttinen lahjoitti yhdistykselle pokaalin kiertopalkinnoksi pistoolikilpailua varten.

Ajatus kiertopalkinnon hankkimiseen syntyi, kun Vänttinen halusi muistaa perustamaansa yhdistystä ollessaan sen ainoa elossaoleva perustaja.

– Idea pokaalin hankkimiseen lähti siitä, kun olin Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön tiloissa nähnyt palkintokokoelman. Tämä palkintokokoelma sisälsi paljon isoja kiertopalkintoja, jotka oli aikoinaan annettu Sortavalan suojeluskunnalle. Kun sitten sota syttyi ja palkintojen omistajat katosivat, oli palkinnot kerätty ja lahjoitettu Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön museolle. Suurin osa näistä palkinnoista on nähtävillä vielä tänäkin päivänä säätiön kokoelmissa. Tutkittuani näitä palkintoja totesin, että kiertopalkinto voisi olla oiva lahja perustamalleni yhdistykselle sen 60-vuotisen taipaleen kunniaksi, Vänttinen toteaa.

Kisan palkinto, mustalla marmorilla varustettu pokaali on teetetty juuri tätä kilpailua varten. Tarkoituksena on, että pokaali annetaan aina vuosittain reserviläispistoolikilpailun voittajalle. Voittajia varten on pokaaliin varattu toistakymmentä laattaa kaiverrettavaksi. Tänä kesänä pokaali saakin kylkeensä ensimmäisen nimen.

– Tänään Liperin Reserviyhdistysten jäsenet ampuvat RA3- ja RA4-ammunnat. Paras yhteistulos voittaa, kertoo kilpailunjohtaja Mauri Nissinen.
– Odotamme paikalle noin viittätoista ampujaa, jotka suorittavat ammunnat kahdessa erässä. Palkitseminen suoritetaan myöhemmin, kunhan tulokset on laskettu huolellisesti.

 

 

Kilpailunjohtaja Mauri Nissinen (oranssi liivi) tarkastaa osumia taulusta apunaan toimitsija Anni Pitko (keltainen liivi). Taustalla Liperin Reserviupseerit ry:n nykyinen puheenjohtaja Antti Pietarinen.

Kilpailu sujui hyvin, sää oli sopivan pilvinen eikä mitään sen kummempia häiriöitäkään tapahtunut. Paikalle saapui 14 kilpailijaa, jotka ampuivat yhteensä 630 laukausta. Yksi toisen erän osallistujista, Niko Hyppönen, osallistui kilpailuun omalla aseellaan.

– Ammunta meni keskinkertaisesti, tyydyttävästi. Kaikki laukaukset osuivat tauluun. On mukavaa, että tällaisia kisoja järjestetään. Saa ottaa vähän mittaa toisista ampujista. Pokaalikin on hulppea, mutta se taitaa jäädä nyt muihin käsiin, Hyppönen naurahtaa.

Pokaalia koristaa yksityiskohtaisesti kaiverrettu pistooli.

Liperin Reserviyhdistykset julkistaa myöhemmin kilpailun voittajan. Niille, keiden nimeä ei vielä tänä vuonna kirjata pokaalin kylkeen, koittaa uusi yritys ensi kesänä. Siihen asti pistooliammuntaa voi harjoitella vaikka Roukalahdella kesäkaudella joka viikko järjestettävissä ammunnoissa. Omaa asetta ei tarvitse omistaa, sillä yhdistyksillä on tarjota laina-aseita niin harjoitteluun kuin kilpailuihinkin.

 

 

Palkintopokaali houkutteli paikalle toinen toistaan taitavempia ampujia.